|
Mustasaaren urheiluratsastajat ry perustettiin vuonna 1995 edistämään ratsastusurheilun harrastusmahdollisuuksia Mustasaaren kunnassa. Tätä tehtävää hoitaakseen seura rakentaa ja ylläpitää ratsastuksen vaatimia puitteita, tarjoaa valmennusmahdollisuuksia sekä järjestää kilpailuja.

Mustasaaren Urheiluratsastajat voittivat aluejoukkuemestaruudet kouluratsastuksessa jo toisen kerran putkeen. Tässä kultajoukkue, vasemmalta; Anna Tujulin, Anna Westerlund, Lotta Oikkonen.
Seuran toiminta käynnistyi sen vuokratessa käyttöönsä ratsastushallin Sulvan keskustassa ja ryhtyessä rakentamaan ulkokenttää sen läheisyyteen. Nykyisin seuralla on käytössään 20m x 60m suuruinen kenttä ja siihen liittyvä verryttelyalue sekä 20m x 40 m suuruinen maneesi. Seuralla on myös tarvittava koulu- ja estekalusto. Niinpä Sulvan kylään on kehittynyt pienimuotoinen ratsastuskeskus, jonka palvelut ovat paitsi sulvalaisratsastajien niin myös lähialueen ratsastajien käytettävissä.
Mustasaaren urheiluratsastajat ry on koko toimintansa ajan järjestänyt valmennustilaisuuksia. Aluksi painopiste oli kouluratsastuksessa, mutta mukaan ovat tulleet myös este- ja klassisen ratsastuksen valmennustilaisuudet. Valmennusta pyritään järjestämään monipuolisesti niin, että kaikentasoiset ratsukot saavat mahdollisuuden kehittää omia taitojaan.
Seura on ollut aktiivinen myös kilpailujen järjestäjänä. Se on järjestänyt vuosittain ainakin yhdet aluetason kouluratsastus-kilpailut. Aluemestaruudestakin on Sulvalla kisattu useampana vuonna. 2000–luvulla seura on järjestänyt kilpailuja myös yhteistyössä Vaasan ratsastajien kanssa. Näin on mahdollistunut alue- ja kansallisen tason estekilpailujen järjestäminen.
Mustasaaren urheiluratsastajien aktiivinen toiminta on luonut edellytykset tavoitteelliselle ratsastukselle. Seuran jäsenet ovatkin ilahduttavasti menestyneet sekä aluetason että kansallisen tason kilpailuissa. Seuran toiminnan tuloksellisuutta ei kuitenkaan mitata pelkästään kilpailusuorituksissa. Tärkeää on, että jäsenet saavat mahdollisuuden valmentautua ja kehittyä omien tavoitteidensa mukaisesti. Tällöin merkittäväksi nousevat paitsi puitteet ja valmennukset niin myös se sosiaalinen verkosto, jonka seuran jäsenet muodostavat. Tuo sosiaalinen verkosto on laajentunut vuosien saatossa muutaman henkilön perustajajoukosta liki viidenkymmenen jäsenen yhteisöksi. Samalla Mustasaaren urheiluratsastajat on löytänyt oman paikkansa Sulvan kyläyhteisössä ja tuonut siihen oman värinsä.
|